En tiedä onko syy neulomisessa vai missä, mutta vasemman käden yksi jänne tuntuu tulehtuneen. Ei ole mitenkään hirvittävän kipeä, mutta mm. käden venyttäminen ja jotkin asennot sattuu. Tästä johtuen olen nyt yrittänyt olla neulomatta. Ei helppo homma, joten muuta puuhailua on täytynyt keksiä 🙂 .
Kerroinkin tuossa aiemmin värjäyssuunnitelmista. Olen viikon varrella alkanut kartuttamaan värjäysaine varastoja ja lueskellut aiheeseen liittyviä blogeja. Ensimmäisenä raaka-aineena luonnonaineilla värjäykseen keräsin pihasta lepän käpyjä. Valtaosa on tervaleppää, mutta joukossa on hieman harmaaleppääkin. Tästähän siis pitäisi saada aikaiseksi lämpimän ruskeita sävyjä… katsotaan kuin käy.
No toinen ajatus lähti sitten koiranputkesta. Ja jalostui vuohenputkeen, jonka värjäysominaisuuksista mulla ei oo aavistustakaan :). Järkeilin kuitenkin niin, että vuohenputkea aion repiä pihalta pois kuitenkin, joten yhtä hyvin voin testa sitä värjäykseen. Pihan kitkemis hommat alkoivat jo, mutta värjäyksiin tarvittavaa välineistöä ei vielä ole, joten päätin kokeilla kuivattamalla kerätyt vuohenputken lehdet. Toisen satsin kokeilen sitten tuoreesta tavarasta, kunhan hieman kasvavat.
Kolmas raaka-aine jota päätin testata onkin sitten mielenkiintoisempi. Haavankeltajäkälä, josta nimestä väristä huolimatta pitäisi saada punaista tai sinistä väriä. Lopputulos riippuu siitä kuivataanko värjätty lanka auringossa vai pimeässä. Mielenkiintoista. Kunhan saan paketin Riihivillasta (jossa on lisää lankaa värjättäväksi sekä värjäykseen tavittavia aineita), Kertoilen asiasta hieman lisää. Kattiloitakin pitäisi saada jostain haalittua. Yritän kirjoitella värjäyksestä niin, että siitä jää itselle talteen reseptit ja muistiinpanot, mutta samalla niin, että joku muukin voi hyötyä mun kokemuksista. Inspiraation lähteenä on siis toiminut aiemmassa postauksessa esittelemieni kirjojen lisäksi muutamat huippu blogit ja nettivut. Mainitsinkin jo Riihivillan, joka on villaan ja väreihin erikoistunut perheyritys. Leena Riihelä pitää blogia, jossa hän jakaa tietoaan ja kokemuksiaan kasvi- ja sienivärjäyksestä sekä kasvivärjärin puutarhasta. Värjärin pata on blogi, johon ensimmäisenä päädyin, kun aloin etsimään tietoa luonnonväreillä värjäämisestä. Täältä löytyy perusteelliset kuvaukset monista raaka-aineista niin lajien tunnistuksesta, keräyksestä, varastoinnista, värjäyksestä sekä lopputuloksen esittelystä. Blogi on todella innostava ja tiedon määrä on niin häkellyttävä, että tälläinen aloitteleva värjäri kumartaa kunnioituksesta. Hattis harrastaa blogi ei taida olla kovin aktiivinen tällä hetkellä, mutta arkistoista löytyy loputtomasti postauksia värjäyskokemuksista. Esimerkkinä Lepän kävyillä värjäys. Birgitan käsistä kasvivärjäys sivuilta löytyy myös melkoinen määrä napakka tietoa eri värjäysmateriaaleista.