WillowCat – ja melkein ohje pipoon

 

cof

Loin silmukat jo viime vuoden alussa pajunkissapipoon aikomuksenani liittää se Löysäpipoisten neulojien jyjy2016 hässäkkään. No siinähän kävi niin kuin siinä kävi. Moni suunniteltu ja aloitettu työ jäi tekemättä. Tämän osalta hyvä niin, koska olin luonut aivan liian vähän silmukoita kyseiselle langalle. Nyt sitten pienemmän välityön tarpeessa päätin napata pipon uudestaan käsittelyyn. Aloitin pienellä suunnittelulla ja silmukoiden uudelleen laskemisella. Lopulta suunnitelmiin tuli modauksia sen verran paljon, että katsoin Ravelryssä aiheelliseksi mainita pajunkissapipon ohjeen inspiraationa, mutta saman ohjeen mukaisesti ei tätä pipoa ole tehty.

blogi089

Nyt kun sitten muistaisi vielä kaikki kommervenkit voisi yrittää raapustella itselle (ja halukkaille) ylös pääkohtia mallista. Varsinaista ohjetta näistä ei ehkä tule, mutta katsotaan.

Eli lankana tässä on Bertanga Filatin Gioia Baby 140m/50g (tumma) ja Järbo Garnin Mio (vaalea) 175m/50g.

Loin 120 silmukkaa tummalla langalla 3mm puikoilla. Yhdisti pyöröpuikoille (itse teen magic loopilla) ja neuloin 9 kerrosta 1o1n joustinta. Mallikuvion tein kahdella värillä, niin että ”pajunkissat” tulevat vaalealla värillä. Huomaa, että pajunkissat muodotuvat joustimen joka toiseen oikella neulottuun kohtaan.
1. krs: *neulo ensimmäiseen silmukkaan 1o langankierto 1o vaalealla, neulo tummalla  1n 1o 1n* toista *…* kerroksen loppuun asti. (tummalla jatketaan joustimen mukaisesti oikein ja nurin)
2. krs ja 3. krs: *vaalealla 3 o, tummalla 1o 1n 1o* toista *…* kerroksen loppuun asti.
4. krs: jätä vaalea lanka odottamaan *neulo tummalla 3 oikein yhteen, 1o 1n 1o* toista *…* kerroksen loppuun asti.
5. krs – 7. krs: jatka tummalla 1o 1n joustinta (3 kerrosta)
8. krs: *neulo tummalla 1o 1n, ota vaalea lanka takaisin työhön ja neulo seuraavaan oikeaan silmukkaan 1o langankierto 1o, neulo tummalla 1n* toista *…* kerroksen loppuun asti.
9. krs ja 10. krs *tummalla 1o 1n, vaalealla 3 o, tummalla 1n* toista *…* kerroksen loppuun asti.
11. krs: jätä vaalea lanka odottamaan ja neulo tummalla *1o 1n, 3 oikein yhteen, 1n* toista *…* kerroksen loppuun asti.
12. krs – 14. krs: jatka tummalla 1o 1n joustinta. (3kerrosta)

mde

Kuvassa pipo nurjalta puolelta. Kuljetin aina kirjoneulekerroksilla vaalea lankaa niin että kiepautin sen kerran jokaisen kirjoneule kuvion välissä tumman langan kanssa. Tummaa lankaa taas en kiepauttanut vaaleiden välissä. Langan juoksuthan ei tässä muodostu kuin 3 silmukan mittaisiksi, mutta haliusin kiepauttamalla varmistaa, että joustinneuleen joustavuus säilyy.

Näillä 14 kerroksella saadaan aikaiseksi kaksi pajukissa riviä vuorottaisiin oikealla neulottuihin ”oksiin”. Itse toistin kerroksia 1-14 3 kertaa ja lisäksi kerrokset 1- 4 kerran jolloin pipon korkeus oli noin 16 cm. Tämän jälkeen aloitin kavennukset seuraavanlaisella hankalalla kaavalla koska silmukkamäärä ei mennyt tasan haluamalleni kavennusmäärälle.

cof

Tein kavennukset joka toinen kerros.

  1. kavennuskerros: *3oik.yht. neulo 27s jatkaen joustinta, 3oik.yht. neulo 25s joustinta* toista *…* 1. kerran.
  2. kavennuskerros: *3oik.yht. 11s, 3oik.yht. 11s, 3oik.yht. 9s, 3oik.yht. 11s* toista *…*1. kerran.
  3. kavennuskerros: *3oik.yht. 9s, 3oik.yht. 9s, 3oik.yht. 7s, 3oik.yht. 9s* toista *…*1. kerran.
  4. kavennuskerros: *3oik.yht. 7s, 3oik.yht. 7s, 3oik.yht. 5s, 3oik.yht. 9s* toista *…*1. kerran.
  5. kavennuskerros: *3oik.yht. 5s, 3oik.yht. 5s, 3oik.yht. 3s, 3oik.yht. 5s* toista *…*1. kerran.
  6. kavennuskerros: *3oik.yht. 3s, 3oik.yht. 3s, 3oik.yht. 1s, 3oik.yht. 3s* toista *…*1. kerran.
  7. kavennuskerros: Nyt täytyy myöntää, etten osaa sanoa varmasti miten kavensin, mutta lopputulos oli noin 10 silmukkaa…todennäköisesti 3 oikein yhteen koko kerroksen ajan.

Lopuksi lanka läpi jäljellä olevista silmukoista ja päättelyt päälle.

Kyllähän siitä melkein ohje tuli…
Pipo on minulle juuri sopiva (päänympärys n. 55cm). Yhtään matalampi olisi liian matala. Hieman löysä se ehkä on, mutta jos se olisi tiukempi saattaisi se taas jäädä liian matalaksi. Saa nähdä jääkö pipo minulle, vai löytyykö sille joku muu halukas ottaja. Ajattelin, että tämä malli voisi toimia hyvin myös Sytomyssyksi. Ehkä näitä voisi värkkäillä välitöinä lisääkin. Jos kehittelen ohjetta tai teen muilla langoilla eri silmukkamäärin lisäilen tähän postaukseen siitä infoa.

pieni085

Ohje: Oma
Inspiraatio: Pajunkissapipo by Mervi Vasaru. Ja linkki Ullassa olevaan ilmaisohjeeseen tässä.
Ravelryssa: WillowCat
Lanka: Bertanga Filatin Gioia Baby (tumma) ja Järbo Garnin Mio (vaalea) 100% merinoa molemmat
Kulutus: yhteensä 57g
Puikot: 3mm 100 cm pyöröt

Kuvissa vilahtelee myös edellisen postauksen Winterfly

Advertisement

Ystävän näköiset sukat

Tässä kohtaa piti olla esittelyssa neuletakki. Mutta kun se ei ole vielä valmis. Odottaa tuossa nappilistoja ja kauluksen viimeistelyä. Mutta jotain valmista on. Nimittäin Ystävänpäiväsukat.

Knitting Socks in Finland facebook ryhmän yhteisneulonnassa neulottiin Pirjo Iivosen suunnittelemat kirjoneulesukat. Ohje paljastettiin osissa, kirjoneulekuvio kerrallaan tapahtuman sivuilla. Kolmesti viikossa tuli uusi pätkä ohjetta. Tahti oli juuri sopiva. Samalla kerkesin kuitenkin neulomaan sen neuletakinkin melkein valmiiksi 🙂

Sukissa oli kuitenkin pientä säätöä. Ohjeen mukainen silmukkamäärä ei sopinut mun käsialalle. Liika tiukkaa tuli. Hassua sinänsä, kun yleensä mulla on ollut löysä kasiala. Toisaalta, nyt on muutamissa muissakin projekteissa tuntunut, että käsiala ois napakoitunut taas. Jouduin siis purkamaan sukat muutaman vihjepäivän jälkeen ja aloittamaan alusta isommalla silmukka määrällä.

086

Tein siis kahta sukkaa yhtä aikaa ja magic loop tekniikalla. Langat oli välistä vähän solmussa mut ei kuitenkaan liikaa. Teräosaan vähensin vähän silmukoita. Niin ja kantapäänähän näissä oli tiimalasi.

Sukista tuli kivat. Ois voinnu pitää itselläänkin, mutta jo neulomisen alussa värit tuntuivat sopivan yhdelle ystävälle. Sattui vielä niin sopivasti, että tavattiin monen kuukauden tauon jälkeen ystävänpäivänä. Mikäs sen parempi vieminen olisikaan ollut Ystävälle 🙂

087

Ohje: Valentine’s KAL Socks, Pirjo Iivonen.
Lanka: Nalle
Puikot: 3mm 80 cm
Kulutus: Mysteeri…

 

Piiiitkät sukat…

Blogaamistauko ehtikin jatkua jo muutaman viikon. Selityksenä tietysti työnteko ja lisäksi reissaaminen. Valmiita neulomuksia on näin ollen syntynyt vain yhdet sukat, mutta ne onkin pitkät sukat :). Sukkien valmistuttua loppuivat tietysti kauniit keväiset ilmat, joten kaikki kuvaussuunnitelmat meni mönkään. Hienot kuvat olisi saanut myös Kevät Messuilta joissa käytiin sunnuntaina, mutta eihän se tietysti tullut siellä mieleen, vaikka sukat olikin koekäytössä. No toivotaan, että sukista saadaan parempaa kuvaa vielä myöhemmin. Nyt on mentävä känny kuvilla.

wpid-wp-1427867352979.jpg

Ajatuksena oli siis tehdä pitkät ylipolven sukat, joita voi käyttää hameen kanssa. Langoiksi valikoitui varastoista 7 veikka nostalgia ja sen kaveriksi harmaata ja mustaa veikkaa. Samalla sain jämäkeriä tuhottua. Kirjoneuleen ja raidoituksen tein niin, että sain kokoajan katkaisematta kuletettua kaikki kolme väriä mukana. Vähemmän pääteltävää!

wpid-wp-1427867391834.jpg

Joustinneuleessa käytetty harmaa on vaaleampaa sävyä kuin kirjoneuleessa, vaikkei se näissä kuvissa oikein näykkään. Sukat tein yksi kerrallaan niin, että ensin tein toiseen varren ja sitten toiseen kopioden kuviot. Kirjoneuleen siis suunnittelin työn edetessä.

wpid-wp-1427867240662.jpg

Seuraavaksi vaihdoinkin puikot pienempiin ja langan mustaan nalleen. Halusin teräosasta ohuemman, jotta sukat olisi mukavammat käyttää nilkkureissa.

Eli siis pikamuistiinpanot: Alussa 64 s. Joustinta 35 krs. Kirjoneulosta 3 värillä. Kavennukset pohkeen jälkeen (sovittamalla) 4x2s. joka 3 kerros = 56s. Jatketaan nilkkaan asti. Puikot pienempiin ja lanka nalleen. 9 krs sileää. Kantapää ei vahvistettu tavallinen (oliko tämä nyt sitten hollantilainen?). Omaan jalkaa tuntuu istuvan kun kantakäännöksen silmukat on 8 + 12 +8. Poimittu 14 +1s. (Niin ja kantalapussa 28 krs). Kärkikavennuksena nauha, mutta kavennukset joka kerros (meinas lanka loppua, oli pakko kiirehtiä) kunnes 4 s. puikoilla 1,2 ja3 ja 5s. puikolla 4 = 17s. Silmukoiden loppuun ja silmukoidessa puikolta 4 toinen ja kolmas silmukka yhteen.

wpid-wp-1427867203520.jpg

Ohje: Omasta päästä. (selitetty yllä)
Lanka: 7 veikkaa (varsi) ja Nallea (terä)
Kulutus: 232g kaikkiaan.
Puikot 3,5 pyöröt (varsi) ja 2,5 sukkapuikot (terä)

Koekäytön jälkeen voin todeta, että toimii. Pysyy sukkisten kanssa yllättävän hyvin ylhäällä ja toisaalta sopii hyvin myös rypytettynä säärelle. Paras oivallus oli tehdä sukat niin, että varren kerroksen vaihtumiskohta jää molemmissa sukissa jalan sisäsyrjälle. Lisäksi muutamat vinot raidat on tehty peilikuviksi, ettei sukat ihan samallaiset ole :). Tykkään!

Hillityt Tiplut

Jo useammissa blogeissa on nähty tiplu, täplä tai räsymattojen nimellä kulkevia sukkia. Mallineule on lähtöisin lapas mallista, joka löytyy ravelrystä. (Lisäilen tähän linkkejä kunhan olen koneen ääressä)

IMG_8067

Omat hillityt musta harmaat tiplut valmistui jo reilu viikko sitten, ovat vaan jääneen bloggaamatta. Mallineule on todella helppo, mutta lopputulos on näyttävä niin kahdella kuin useammallakin värillä. Omat sukkani tein  kärjestä alkaen magic loopilla ja kahta sukkaa yyhtä aikaa. Kantapää on tehty Ulla neuleen ohjeen mukaan. Näin tehtynä kantapää istuu omaan jalkaani todella hyvin. Sukan suuhun käytin taas samaa joustavaa päättelyä kuin aiemmin postaamissani säärystimissä.

IMG_8069

Ohje: kärjestä alkaen, Ullan kantapää, joustava päättely. Koko 39

Lanka: 7 veikkaa

Kulutus:

Puikot: 3,5 mm 80cm pyöröt

IMG_8073

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti kuvatessa. 🙂

Kerroksen vaihtumiskohdan pidin sukan ”sisä”sivulla. Eli eri sivuilla jolloin kohdan saa joko sisä tai ulkosyrjälle. Näitä tulee varmasti tehtyä lisää eri väreissä.

Yöpuu

Niinhän siinä taas kävi, ettei mikään valmis löytämäni lapasmalli sopinut juuri sen hetkiseen mielentilaan. Joten valkkasin pohjaksi Lankamaailman sivuilta löytyvän kirjoneulelapasmallin Maija langalle (tässä pdf linkki) ja aloin suunnittelemaan. Kuvion suunnittelin alustavasti ruutupaperille ja muokkasin sitä edetessäni. Toki ilman mutkia ei taaskaan selvitty. Ajattelin löysän käsialani riittävän siihen, ettei puikkkokokoa tarvi vaihtaa kirjoneuleeseen siirryttäessä. Tiukkahan siitä tuli ja purkuun. Lopulta valmiit lapaset on ehkä ihan vähän pienet itselle, vaikka kastelun ja silmukoiden tasoittelun jälkeen jo sopivammat. Ensikerralla siis lisää silmukoita kirjoneuleeseen!

puu

Yöpuu. Yöpuuksi siis nimesin kirjoneulemallin. Olen yöpuusta muutaman runon joskus kirjoittanut ja sieltä nimi. Sydän halusi välttämättä päästä mukaan lapaseen 🙂

034

Punaisen Maijan kirjavuus hieman häivuttää kirjoneulekuvion terävyyttä luonnossa. Kuvissa puu tulee kuitenkin kivasti esille. Lenkillä tänään lapaset kuvailin ja yllätyin miten lämpöisiltä ne tuntui. Toki viima pääsee läpi eikä pakkastakaan ole juuri ollenkaan. Silti tuntuivat lämpöisemmiltä kuin normaalisti käytössä olevat nahka- tai toppahanskat. En siis ole koskaan ollut lapasten käyttäjä, mutta ehkä sekin nyt muuttuu.

035

Ohje: Oma malli kirjoneuleessa, ohjeen pohja lankamaailman.
Lanka: Gjestal Maija (värit 277 ja 256)
Kulutus: 55 g
Puikot: Joustimeen 3mm 80sm, muuten 3,5mm 80cm.

042

SItten vielä löytyi tämmöiset 🙂 Eivät siis ole omaa tekoa, vaan olen joskus myyjäisistä tälläiset ostanut ja nyt löytyivät vahingossa varaston laatikoiden tutkimisen yhteydessä. Näitähän voisi itse väsäillä lisää lähipiirin lapsille.

Vihdoin valmiit

Aloitin jo syyskuun lopulla tekemään itselleni pitkävartisia sukkia. Jäivät tietysti joulutekeleiden ja uusien ideoitten jalkoihin. Eilen kuitenkin sain vihdoin sukat pääteltyä ja tänään höyrytettyä ja heti jalkaan. Lämpimät, pysyy ylhäällä ja sukkisten kanssa kestän kutinankin.

IMG_7454

Ohje: Novita Syksy 2014 lehti, Kirjoneulesukat
L
anka: Nalle taika (70 g) ja harmaa (90 g)
Puikot: 3 sukkapuikot
Koko: 39

Oli melko helpot tehdä. Kirjoneulekäsialan kanssa oli vähän hakemista ja oma neulomistekniikkakin muuttui työn edetessä. Opin siis pitämään langat järjestyksessä, mutta kireyden pitäminen tarpeeksi tiukkana molemmilla langoilla tuotti hieman ongelmia. Mutta paljon tuli opittua ja innolla seuraaviin… tuossa ois kerät sinervää taikaa ja mustaa nallea… tykästyin paljon tuohon pohjan ja pohkeen pystyraidoitukseen. Jos tekis koko sukat vaan pystyraidoilla.

Ensin on tosin säärystimien vuoro. Alpakasta aloin tänään tekemään säärystimiä ja haaveissa ois myös joogasukat venyttelyä varten.

Seuraavaksi sitten viimevuotisten virkkausten pariin…