WillowCat – ja melkein ohje pipoon

 

cof

Loin silmukat jo viime vuoden alussa pajunkissapipoon aikomuksenani liittää se Löysäpipoisten neulojien jyjy2016 hässäkkään. No siinähän kävi niin kuin siinä kävi. Moni suunniteltu ja aloitettu työ jäi tekemättä. Tämän osalta hyvä niin, koska olin luonut aivan liian vähän silmukoita kyseiselle langalle. Nyt sitten pienemmän välityön tarpeessa päätin napata pipon uudestaan käsittelyyn. Aloitin pienellä suunnittelulla ja silmukoiden uudelleen laskemisella. Lopulta suunnitelmiin tuli modauksia sen verran paljon, että katsoin Ravelryssä aiheelliseksi mainita pajunkissapipon ohjeen inspiraationa, mutta saman ohjeen mukaisesti ei tätä pipoa ole tehty.

blogi089

Nyt kun sitten muistaisi vielä kaikki kommervenkit voisi yrittää raapustella itselle (ja halukkaille) ylös pääkohtia mallista. Varsinaista ohjetta näistä ei ehkä tule, mutta katsotaan.

Eli lankana tässä on Bertanga Filatin Gioia Baby 140m/50g (tumma) ja Järbo Garnin Mio (vaalea) 175m/50g.

Loin 120 silmukkaa tummalla langalla 3mm puikoilla. Yhdisti pyöröpuikoille (itse teen magic loopilla) ja neuloin 9 kerrosta 1o1n joustinta. Mallikuvion tein kahdella värillä, niin että ”pajunkissat” tulevat vaalealla värillä. Huomaa, että pajunkissat muodotuvat joustimen joka toiseen oikella neulottuun kohtaan.
1. krs: *neulo ensimmäiseen silmukkaan 1o langankierto 1o vaalealla, neulo tummalla  1n 1o 1n* toista *…* kerroksen loppuun asti. (tummalla jatketaan joustimen mukaisesti oikein ja nurin)
2. krs ja 3. krs: *vaalealla 3 o, tummalla 1o 1n 1o* toista *…* kerroksen loppuun asti.
4. krs: jätä vaalea lanka odottamaan *neulo tummalla 3 oikein yhteen, 1o 1n 1o* toista *…* kerroksen loppuun asti.
5. krs – 7. krs: jatka tummalla 1o 1n joustinta (3 kerrosta)
8. krs: *neulo tummalla 1o 1n, ota vaalea lanka takaisin työhön ja neulo seuraavaan oikeaan silmukkaan 1o langankierto 1o, neulo tummalla 1n* toista *…* kerroksen loppuun asti.
9. krs ja 10. krs *tummalla 1o 1n, vaalealla 3 o, tummalla 1n* toista *…* kerroksen loppuun asti.
11. krs: jätä vaalea lanka odottamaan ja neulo tummalla *1o 1n, 3 oikein yhteen, 1n* toista *…* kerroksen loppuun asti.
12. krs – 14. krs: jatka tummalla 1o 1n joustinta. (3kerrosta)

mde

Kuvassa pipo nurjalta puolelta. Kuljetin aina kirjoneulekerroksilla vaalea lankaa niin että kiepautin sen kerran jokaisen kirjoneule kuvion välissä tumman langan kanssa. Tummaa lankaa taas en kiepauttanut vaaleiden välissä. Langan juoksuthan ei tässä muodostu kuin 3 silmukan mittaisiksi, mutta haliusin kiepauttamalla varmistaa, että joustinneuleen joustavuus säilyy.

Näillä 14 kerroksella saadaan aikaiseksi kaksi pajukissa riviä vuorottaisiin oikealla neulottuihin ”oksiin”. Itse toistin kerroksia 1-14 3 kertaa ja lisäksi kerrokset 1- 4 kerran jolloin pipon korkeus oli noin 16 cm. Tämän jälkeen aloitin kavennukset seuraavanlaisella hankalalla kaavalla koska silmukkamäärä ei mennyt tasan haluamalleni kavennusmäärälle.

cof

Tein kavennukset joka toinen kerros.

  1. kavennuskerros: *3oik.yht. neulo 27s jatkaen joustinta, 3oik.yht. neulo 25s joustinta* toista *…* 1. kerran.
  2. kavennuskerros: *3oik.yht. 11s, 3oik.yht. 11s, 3oik.yht. 9s, 3oik.yht. 11s* toista *…*1. kerran.
  3. kavennuskerros: *3oik.yht. 9s, 3oik.yht. 9s, 3oik.yht. 7s, 3oik.yht. 9s* toista *…*1. kerran.
  4. kavennuskerros: *3oik.yht. 7s, 3oik.yht. 7s, 3oik.yht. 5s, 3oik.yht. 9s* toista *…*1. kerran.
  5. kavennuskerros: *3oik.yht. 5s, 3oik.yht. 5s, 3oik.yht. 3s, 3oik.yht. 5s* toista *…*1. kerran.
  6. kavennuskerros: *3oik.yht. 3s, 3oik.yht. 3s, 3oik.yht. 1s, 3oik.yht. 3s* toista *…*1. kerran.
  7. kavennuskerros: Nyt täytyy myöntää, etten osaa sanoa varmasti miten kavensin, mutta lopputulos oli noin 10 silmukkaa…todennäköisesti 3 oikein yhteen koko kerroksen ajan.

Lopuksi lanka läpi jäljellä olevista silmukoista ja päättelyt päälle.

Kyllähän siitä melkein ohje tuli…
Pipo on minulle juuri sopiva (päänympärys n. 55cm). Yhtään matalampi olisi liian matala. Hieman löysä se ehkä on, mutta jos se olisi tiukempi saattaisi se taas jäädä liian matalaksi. Saa nähdä jääkö pipo minulle, vai löytyykö sille joku muu halukas ottaja. Ajattelin, että tämä malli voisi toimia hyvin myös Sytomyssyksi. Ehkä näitä voisi värkkäillä välitöinä lisääkin. Jos kehittelen ohjetta tai teen muilla langoilla eri silmukkamäärin lisäilen tähän postaukseen siitä infoa.

pieni085

Ohje: Oma
Inspiraatio: Pajunkissapipo by Mervi Vasaru. Ja linkki Ullassa olevaan ilmaisohjeeseen tässä.
Ravelryssa: WillowCat
Lanka: Bertanga Filatin Gioia Baby (tumma) ja Järbo Garnin Mio (vaalea) 100% merinoa molemmat
Kulutus: yhteensä 57g
Puikot: 3mm 100 cm pyöröt

Kuvissa vilahtelee myös edellisen postauksen Winterfly

Advertisement

Säärille menee, mutta menköön. (Helpot säärystimet, Ohje)

Ystävä kyseli vinkkejä ja neuvoja Novitan isoveli langasta tehtäviin säärystimiin. Yhdessä inspis kuvassa oli palmikkoa, mutta ehkä hieman liian vaikeassa muodossa helppoa ohjetta hakevalla. Yhtenä kriteerinä oli, että mahdollisimman vähän pitäisi olla laskemista. Löysin omista varastoista juuri sen verran isoveli lankaa, jotta pääsin tekemään säärystimet samalla kun suunnittelin ohjetta.

P1070721P1070720

Halusin siis tehdä melko helpon ohjeen, jossa on kuitenkin näyttävä palmikko. Itselle on ollut, ja on joskus edelleen vaikea laskea kerroksia palmikonkierroissa. Minä kun en tietenkään laske kerroksia neuloessa vaan jälkikäteen. Tässä ohjeessa palmikonkierron tekeminen oikealla kerroksella helpottuu säärystimen takaosassa olevan valepalmikon avulla. Valepalmikossa kerrokset on helpompi laskea. Ohjeessa palmikonkierto tehdään joka toisella valepalmikon silmukan nostolla. (Kuvan säärystimissä palmikon kierto on itseasiassa tehty eri kerroksella). Säärystimiä neuloessa kuvasin myös palmikonkiertojen neulomisen sekä valepalmikon vaiheet. Näistä voisin tehdä vielä kuvaohjeet jos joku tuntee tarpeelliseksi.

OHJE:

Lanka: Novita Isoveli tai vastaavan paksuinen lanka (100 g/ 130 m, suositus puikko koko 5mm)
Puikot: 4 mm paksut sukkapuikot tai vähintään 80 cm pyöröpuikot jos teet magic loopilla. Tai oman käsialan mukaan. Itse tykkään napakasta neuloksesta. Pohkeen ympärys noin 36 cm ja säärystimien pituus 43 cm.

Luo 55 silmukkaa. Jaa silmukat sukkapuikoille 13, 14, 14, 14. Pyöröpuikolle minä jaoin silmukat niin, että puikoilla on 27 ja 28 silmukkaa. Toisella puikolla palmikko on keskellä puikkoa ja toisella valepalmikko. (Kaavio on piirretty ajatellen sukkapuikoilla neulovaa). Kerroksen vaihtumiskohta väriä vaihtaessa tulee sen puikon keskelle, jossa valepalmikko keskellä, vaikka alussa kerroksen vaihtumiskohta on puikkojen välissä.

Neulo 3 oikein 2 nurin joustinneuletta suljettuna neuleena noin 10 cm/ tai kunnes joustin on mielestäsi sopivan mittainen. Jos vaihdat joustimen jälkeen väriä (kuten kuvissa), neulo yksi kerros kaikki silmukat oikein uudella värillä. Tämän jälkeen aloita kaavio kerrokselta 1. Jos et vaihda väriä aloita suoraan kaavio kerrokselta 1.

oma säärystinSäärille menee kaavio. Tästä linkistä aukeaa PDF versio kaaviosta, josta saa jotain selvääkin, toisin kuin tästä pienestä printistä. Kaavion selitteistä unohtui tyhjät ruudut = oikea silmukka ja viiva = nurja silmukka.

Tee kaavion mukaan kahdeksan mallikertaa (mallikerta on 10 kerrosta = 80 kerrosta). Tee loppuun haluamasi määrä 3 oikein 2 nurin joustinneulosta. Mikäli vaihdat väriä kuten kuvien säärystimissä neulo taas yksi kerros kokonaan oikein uudella värillä, ennen joustinneuleen aloittamista.

Päättele säärystimet joustavalla päättelyllä. Neulo oikeat silmukat oikein ja nurjat nurin myös päättelykerroksella. Neulo kaksi, siirrä molemmat silmukat takaisin vasemmalle puikolle, neulo takareunoistaan oikein yhteen. Neulo yksi silmukka, siirrä oikealla puikolla olevat kaksi silmukkaa vasemmalle puikolle ja neulo takareunoistaan oikein yhteen.

Omiin säärystimiini tein vain kolme kerrosta joustinneulosta ennen päättelykerrosta.

P1070719.JPG

Ohje: Säärille menee. Oma yllä esitetty ohje.
Lanka: Novita isoveli
Kulutus: 172 g. (Noin 120 g vihreää ja 50 g mustaa) = 224 m
Puikot: 4 mm 80 cm pyöröt
JyJy2016 2/20

Semmoinen ohje. Jos huomaat jotain epäjohdonmukaisuuksia tai virheitä laita ihmeessä kommenttia niin korjataan. Tätä ohjetta ei ole testineulottu!