No minut muuten tuntevat lukijat tietävät, mutta blogissa en ole tainnut mainita opiskelleeni kolme ammattia. Olen ympäristön hoitaja, metsätalousinsinööri ja luontokartoittaja.
Ja sitten Hannelen esittämät kysymykset.
1. Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?
Halu merkitä ylös omia käsitöitäni ja jakaa innostusta ja inspiraatiota. Sekä lisäksi tietysti halu saada palautetta.
2. Mitä muuta teet vapaa-ajallasi kuin bloggaat?
Neulon 😉 Liikun luonnossa, hoidan puutarhaa ja kulutan aivan liikaa aikaa roikkumalla netissä.
3. Mistä saat inspiraatiosi?
Neulomisen osalta muista blogeista ja ravelrystä.
4. Teetkö käsitöitä/DIY-juttuja muille lahjaksi vai vain itsellesi?
Sekä että. Tällä hetkellä eniten itselleeni.
5. Teetkö käsitöitä/DIY-juttuja mielummin yksin vai yhdessä jonkun muun kanssa? Kenen?
Yleensä teen yksin, mutta mieluusti tekisin myös muiden seurassa kun vaan aikataulut saisi sovitettua ja tutustuisi lähialueen tekijöihin.
6. Minkä taidon haluaisit vielä opetella? Miksi?
Kehräämään haluaisin oppia kunnolla. Värttinää on kokeiltu ja se sujuu jotenkuten, mutta korisyteena pitkään ollut perintörukki odottaa käyttäjäänsä.
7. Kehitteletkö itse omat ohjeesi vai seuraatko mielummin muiden ohjeita?
Aloitan mieluusti jostain valmiista ohjeesta, mutta usein miten ajaudun muokkaamaan sitä johonkin suuntaan. Yleisimmin teen projektit saumattomina vaikka ohjeissa olisi saumoja.
8. Mikä on isoin projekti jonka olet toteuttanut?
Isoin… hmmm ehkä muutama tekemäni neulepaita on isoimpia. Ne on tosin neuolottu paksuhkoista langoista. Nyt tekeillä oleva tilkkupeitto tulee olemaan toivottavasti isoin tekemäni käsityö.
9. Onko sinulla paljon keskeneräisiä projekteja tällä hetkellä?
On ja niitä tuossa esittelinkin viimepostauksessa. ELi neljä aktiivista on kesken. Sen lisäksi on kaiken laisia jo osin unohtuneita projekteja. Niin ja se kehruuprojekti… ja väritysjuttuja… ja… Vois sanoa että mulla on aina monta rautaa tulessa 🙂
10. Mikä on mieluisin käsityö/DIY-juttu jonka olet toteuttanut? Miksi juuri se?
Mieluisimmat ovat mieheni kanssa yhteistyössä tehdyt jutut. Suurimmassa osassa mieheni on ollut päätekijä ja minä avustava mutta ne on kuitenkin itselle mieluisia sekä tehdä, että käyttää. Näihin kuuluu viipsinpuu, kerinlehdet ja sukkaplokit mm.
11. Kuvaile itseäsi sisutajana/käsitöiden tekijänä.
All over the place 🙂 Innostun aina täysillä. Ahdistun kun tuntuu ettei valmista tule tai homma menee pieleen. Nykyän onneksi saatan asioita myös loppuun saakka.
Hankalin osuus onkin sitten etsiä ne 11 blogia joita ei vielä ole haastettu. Katsotaan onnistunko.
Purkautuu
Löysinpäs 🙂 Ja kaikki vielä aktiivisella lukulistallani. Se kuinka paljon seuraajia kelläkin onkin vaikeampi juttu, mutta menin bloglovin sivuston seuraajamäärien mukaan. Ja sitten ne kysymykset.
1. Oletko tehnyt ja tykännyt tehdä käsitöitä jo lapsena?
2. Onko sinulla käsitöiden lisäksi muita luovia harrastuksia (piirtäminen kirjoittaminen jne…)
3. Onko käsityöt sinulle harrastuksen lisäksi työ tai toivositko niiden olevan?
4. Kuka on ”Idolisi” käsityötaiteen saralla?
5. Oletko luontoihminen?
6. Tunnetko luontoa (esim. eläin ja kasvilajeja) hyvin?
7. Opitko silmin korvin vai käsin eli lukemalla, kuuntelemalla vai tekemällä?
8. Mikä on mielestäsi paras kahden värin väriyhdistelmä?
9. Suositko suomalaista?
10. Keittiösi tärkein väline? Mistä et luopuisi?
11. Käytkö käsityö tapaamisissa tai muissa vastaavissa ”kokoontumisajoissa”?
Odotan innolla vastauksianne!