Toukokuun tohinat + Lankatilastot

Toukokuu on hurahtanut töiden puolesta metsässä ja muuten pihapuuhissa ja värjäillen. Värjäys ”eriä” on tänn128e postattu nyt 13, mutta värjättynä jo 23 ja lisää tulossa. Yksi erä on siis yhden laatuista ja väristä lankaa joka on värjätty samassa liemessä samalla puretteella. Värjäyspuuhissa on ollut pettymyksiä, mutta myös onnistumisia.

Virkkuu rintamalla valmistui siis yksi pieni pitsiliina, josta minulla ei ole edes kuvaa. Oli tarkoitus kuva napata Äidin luona käydessäni, mutta harva pää ja niin edespäin. Liina virkkautui kipeästä kädestä huolimatta, ollen valmis äitienpäivä aamuna 🙂 Pikainen prässäys suoritettiin lahjan saajan silitysraudalla. Käsi on kuitenkin nyt parempi ja tekeillä onkin sukkaa ja kesä tunikaa. Lisäksi suunnitelmissa vaikka mitä. Ainakin värjättyjä lankoja pitäisi päästä kokeilemaan puikoilla. Se muuten luonnoaineilla värjätyissä langoissa on hienoa, että värit sointuvat todella kauniisti yhteen. Värjäyspuuhat onnistuu onneksi myös sateella, kun värjäyspaikkana toimii ns. kesäkeittiö.

Seuraavassa koostetta Toukokuun kuvasadosta, niin pihalta kuin metsästä.

025

034      039 072 083

157

Kirsikkapuiden kukintaa ihasteltiin Helsingin Roihuvuoressa.

Kaisaniemen kasvitieteeliisen puutarhan kasvihuoneissakin käytiin muun muassa ihastelemassa palmuja ja lumpeita.

169

195188      199  227

Lähestyvä sade loi kauniin maiseman työpäivän lomaan. Pian joutui tosin laittamaan kameran piiloon.

336

Lankatilastot Toukokuu

Valmiit työt  85g

Pitsi liina 85 g

Ostettua ja saatua lankaa 2600 g

Villaa Salo_Angoralta

Valkoista 1200 g
Beigeä 500 g
Harmaata 300 g

7 veikkaa (Harmaa II laatu) 600 g

P1040800

Tässä tuo muhkea kasa suomalaista lampaan villaa suoraan Salo-Angoran kehräämöltä.

Advertisement

Ostoksii Messuilt ja Kerästä

070

Ostin Tamperaan Super messuilta vähän harrastuksen laajennusta. Eli muutaman kirjan luonnonvärjäykseen liittyen. Nyt ei sitten tarvis kuin kattilaa ja muuta härpäkettä… niin ja tietysti kaikenlaista luonnosta kerättyä värjäysmateriaalia.

Tärkeinhän on jo tietysti hankittuna…

074

Tampereen reissulla tuli pikaisesti pyörähdettyä myös Kerässä. Sieltä matkaan lähti TukuWoolin valkoisia vyyhtejä odottamaan värjäyskokeiluja.

080

125

Messuilta mukaan lähti myös riippumatto. Mun pitkäaikainen haave on siis toteutunut. Matolle oli täydellinen paikkakin lammen rannalla. Mä niin tykkään!

TeeTee:stä mukaan tarttunutta

Viikonloppuna käytiin Kotkassa ja oli pakko pysähtyä matkalla Porvoon TeeTeen Shopissa (tekstiiliteollisuus). Vierailin siellä ekaa kertaa, ja kuljeskelin edes takaisin hypistellen kaikkia ihania lankoja. Jotain tarttui mukaankin. Kilo luonnonvalkoista trikookudetta koreihin ja silmukkamerkkejä. Ei tarvi enää käyttää satunnaisia langanpätkiä :). Ja sitten tarttui mukaan alennuskorista huivilankaa…

059
4 kerää (50g/per), 1600m.  Schoeller und Sthalin Daphne Lace kahdessa eri värissä. Kyllä, kasassa on vain kahta eri väriä.

066
064

Tämä kaunis, hillitty ja mikä ihmeellisintä (mun kohdalla) siinä on vaaleanpunaista!

062
Ja tämä räväkämpi, mutta silti niin kauniit sävyt omaava. Tästä tulee ensimmäinen revontulihuivini.