Kurjenmarja blogi 1 v. Arvonta

3.1.2015 kirjoitin ensimmäisen postauksen tähän blogiin. Neulomisharrastuksen olin elvyttänyt edeltävänä syksynä, ja alkuun postattavaa riittikin jo aiemmin tehtyjen töiden osalta. Vuoden mittaan on valmistunut yhtä sun toista. Keväällä ja alkukesällä blogin valtasivat kasvivärjäykset ja uskoisin, että sitä aihetta käsitellään taas, kunhan kevät saapuu. Vasta viime aikoina olen alkanut tekemään postauksia myös muusta kuin valmiista töistä. Osin johtunee siitä, että töiden valmistumistahti on aina välillä hiipunut, mutta en ole blogia halunnut jättää hiljaiseloa viettämään.

Vakituinen lukijakunta blogissa taitaa olla vielä melko pieni, mutta hienoa on, että teitä on siellä edes muutamia. Olen onnellinen ja kiitollinen jokaisesta! Kiitos kaikille jotka olette kommentoineet vuoden varrella juttujani. Kommentit lämmittävät aina.

No synttäreiden kunniaksihan on järjetettävä arvonta, eikös vaan. En halua ketään ”pakottaa” lukijaksi pelkän arvonnan vuoksi, joten arvontaan voi osallistua kommentoimalla tähän postaukseen. Kuitenkin, jos olet vakituinen lukija tai liityt sellaiseksi, kuulisin sen mieluusti kommentissasi. (Ei vaikuta arvontaan!) Myös tieto siitä mitä kautta blogiani seuraat kiinnostaisi. Olen otettu ja kiitollinen kaikille niille, jotka arvontaan osallistumisen lisäksi ottavat aikaa vilkaista blogini tarjontaa ja sen miellyttäessä liittyvät mukaan pieneen, mutta toivottavasti tulevaisuudessa kasvavaan lukijoiden joukkoon.

Ja mitäkö arvotaan? Vierailin eilen ensimmäistä kertaa Snurressa ja sieltä tarttui mukaan vähän sitä ja tätä. Arvontaan valitsin kaksi kerää Lamanan Piura lankaa. Piura on 100% alpakkaa ja lace vahvuista (50g = 400m). Lanka vaikuttaa riittoisalta, ja kahdesta kerästä saakin varmasti aikaiseksi esimerkiksi hyvän kokoisen huivin.

Kuusi nappia (2 kutakin sävyä) ovat kookosta ja kestävät 60 asteisen konepesun.

Lisäksi matkaan lähtee lankakeräsilmukkamerkit.

P1070644

Arvontaan voi siis osallistua kommentoimalla tähän postaukseen. Kaikki osallistuvat vain yhdellä arvalla. Arvonta on käynnissä 1.1.2016 klo 10:00 – 6.1.2016 klo 22:00. Voittajan julkistan 7.1.2016 joten olethan silloin kuulolla tai laitat kommentiin s-postiosoitteesi tai linkin blogiisi.

Kiitoksia kaikille kuluneesta vuodesta! Tavataanhan ensivuonnakin 😉

Mainokset

Itsenäisyyspäivää

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille lukijoille ja Onnea itsenäiselle Suomelle!

Blogimaailma on täynnään erillaisia joulukalentereja. Osassa vinkkejä ja ideoita jouluaskarteluihin ja osassa tarkoituksena päivittäin neuloa pala jotain ohjetta. Niin mysteerilapaset kuin joulukalanterisukat houkuttelivat, mutta aikaa näihin ei täna vuonna ole. Kuitenkin tulee seurattua useampaakin joulukalenteria, lähinnä bloglovin seurantalistan mukaan.

Yksi suosikeistani on Meiju Knits blogin kalenteri, jossa on ollut jo mm. alennuksia joihinkin Meijun ohjeista ja Meiju on esitellyt omia suosikki suunnittelijoitaan. Muutamia uusia suosikkeja onkin löytynyt Ravelryn suosikkilistalle.

Tänään Meijun joulukalenterin kuudennesta luukusta paljastui arvonta, joka kannattaa käydä kurkkaamassa. Ohje- ja lankapalkintoja luvassa!

Samalla voisin jo vihjailla vuoden vaihteen jälkeen tulevasta arvonnasta täällä omassa blogissani. Vuosi blogin pitoa tulee täyteen ja täytyyhän sitä jotenkin juhlistaa 😉 Lisää infoa myöhemmin.

20151130_190907.jpg

Tässä esimakua tulevasta huivipostauksesta.