Perus bambu

P1070821

Valmistuipa tässä viimein perus paita bambusta. Lankaa jäi aikanaan BambuPitsii tunikasta yli. Mietiskelin mitä siitä tekisi ja aina kun vastaan tuli samaa lankaa edullisesti esim kirpparilta nappasin mukaan kerän. Ostin valkoisen ja hopean harmaankin kerän. Ajattelin ehkä musta harmaata huivia ja toista vihreästa ja valkisesta. Keriä olikin sitten jo sen verran, että kasa alkoi näyttää paidalta.

Laskeskelin sopivat silmukat perus ylhäältä alas paitaan ja aloin tikuttelemaan. kaula-aukkoon muutama kerros 2 oikein 1 nurin joustinta. Raglan lisäyksien keskelle tein yhden nurjan silmukan korostamaan vähän raglaneita. Neuloin kainaloihin asti ja sitten alkoi langoilla säätäminen. Neuloin hihoja yhtäaikaa muun paidan kanssa, että sain käytettyä vihreän langan mahdollisimman tarkkaan. Sitten jaoin (ihmeen onnistuneesti) valkoisen ja harmaan kerän kolmeen osaan niin, että sekä hihojen ja keskiosan raitoihin tuli yhtä monta kerrosta.

Pienenä tvistinä jatkoin raglanissa ollutta nurjan silmukan ideaa valesaumana kylkiin. Hihoihin tein kaksi valesaumaa (myös nurjalla silmukalla) niin että valesaumat kulkee molemmin puolin kainaloon lisättyjä silmukoita. Näin ragalnin nurjat silmukat tavallaan jatkuvat hihojen sisäsyrjiin. Hihojen kavennukset tein näiden saumojen väliin.
P1070828

Kun valkoisesta ja harmaasta langasta selvittiin olikin jäljellä enää mustaa. Kaksi kerää oli samaa värjäys erää ja puolitoista eri erästä. Tein ensin vartalo-osaa kunnes osasi arvata, että siitä saa tarpeeksi pitkän. Sitten tein hihat loppuun yhdestä kerästä. Hihojen viimeiset 14 kerrosta on ainaoikeaa. Viimeisillä 2 kerroksella vielä kavensin 2 silmukkaa per kerros. Päättelin tavalliseen tyyliin.

P1070826

 

Vartalo-osan helmaan tein yhden nurjankerroksen, jonka jälkeen jaoin helman kahteen osaan. Loput tein ainaoikealla. Raidat tein tavallaan niin että nurja puoli olisi päälle päin. Takapuolen helmasta tein kaksi raitaa pidemmän. Ja päättely taas tavalliseen tapaan.

Siitä tuli kiva. Miellyttävä päällä, sopivan pituinen, neulejälki siistiä, värit kivat. Ainoa miinus on liian lyhyen joustimen vuoksi rullautuva kaula-aukko (ei näy kuvissa).

 

Ohje: Perus top down raglan omilla säädöillä.
Lanka: Novitan Bambu
Kulutus: 388 g
Puikot: 3 mm pyöröt.

Yöllistä neulontaa

Ulkona liikaa itikoita mun hipiälle, siippa metsässä ja minä siirtelemässä autoa tarpeen mukaan. Mikäs sen parempi tilaisuus harrastaa kesäyön neulontaa…

image

Melko harvaa tulossa…tärkeintä kuitenkin, että noin 7 vuotta marinoituneet langat löysivät viimein tarkoituksensa. Nämä langat on jo käyneet kirpparillakin, vaan eivät kelvanneet.  Hyvä niin :).