Elokuun Maaruska

Kuten muutamaan otteeseen on tullut mainittua osallistun Lentävän Lapasen SyyshuiviKALiin. Elokuussa en vielä ehtinyt käydä paikanpäällä ostoksilla, mutta sain luvan osallistua Knitlob´s Lairin Väinämöisellä. Sillä samaisella salaatilla jonka voitin arvonnassa aiemmin.

Työreissulla Kuopiossa sattui kyseinen kerä olemaan mukana ja hirveällä vimmalla inspiraation saatuani aloin neulomaan. No niinhän siinä sitten kävi, että tavallaan aloitin Alanderin Eyeblink huivia, mutta lähdin heti alun jälkeen omille teilleni. Seuraavat pari päivää menikin suunnitellessa Exceliä apuna käyttäen reikärivejä. Ilman mitään aavistusta, kuinka pitkälle suunnitelmaani väinämöinen riittäisi, annoin mennä. Ja riittihän se. 

174

Inspiraatio kun tuli loppukesän kuivuuden aikaistuttamasta maaruskasta, piti heleän vihreän seuraksi saada jotain punaista. Regian nelisäikeistä sukkalankaa oli juuri oikeassa värissä ja langan paaksuuskin meni yhteen Väinämöisen kanssa. Sitten paluu suunnittelupöydän ääreen. Huivissa oli jo puikoilla 340 (tai jotain sinnepäin) silmukaa. En tosiaankaan ajatellut päätellä niin montaa silmukaa, varsinkin kun aina tuntuu kuin päättelyreunat kiristäisivät liikaa. Joten päädyin ’päättelemään’ huivin neulomalla reunapitsin eri suuntaan. Lehtikuvion malliin etsin hieman apuja ja vaihtoehtoja, joista sovelsin tarkoitukseen sopivan version kokeilemalla.

012

Huivista tuli paljon parempi kuin olisin osannut arvata. Värit toimivat todella hyvin. Vihreä on täsmälleen mustikanvarvun vihreää ja punainen mustikan syksyisten lehtien sävyinen. Lehtikuvion lehdet muistuttavat mustikan lehtiä.

P1060765 P1060768

Reikärivit on tehty niin, että reikien tiheys ensin harvenee ja sitten taas tihentyy. Suunnittelussa oli hankalinta se, että huivin silmukkaleveys on jaollinen kuudella. Reikärivit eivät, ilman muutamaa poikkeusta, sovi suoraan tähän jakoon niin, että molempiin reunoihin tulisi reikä samalle kohtaa. Tähän siis tarvittiin sitä Exceliä. Mukavasti sopii muuten Lapasen seinän väriin tämä huivi ;).

P1060756 

Reuna on siis neulottu 90 asteen kulmassa suhteessa muuhun huiviin. Joka toisella kerroksella, tässä tapauksessa oikean puolen kerroksella, reunapitsi neulotaan kiinni itse huiviin. Eli oikean puolen kerroksen viimeinen punainen silmukka ja puikolla odottava vihreä huivin silmukka oikein yhteen. Reunapitsin kaavion oppi melko pian ulkoa, joten siinä mielessä huivi oli helppo neulottava.

P1060758

Ohje: Oma ( voi olla, että kirjoitan sen joskus puhtaaksi jos joku siitä kiinnostuu). Aloitus ja lisäykset vastaavat kuin Alanderin Eyeblink ja reunan lehtikuvio saanut innoitetta Leaf huivista.
Lanka: Knitlob’s Lair Väinämöinen värissä salaatti ja Regian 4 säikeinen sukkalanka (väri ei muistissa)
Kulutus: Väinämöinen 90 g ja Regia 46 g
Puikot: Oisko ollu 3 vai 3,5… no kuitenkin liika pienet periaatteessa, mut kun matkassa ei muita ollut (vapaana). Hyvin silti pingotus ilmavoitti hieman tiheän neuloksen.

Ai niin, testasin nyt ensikertaa pingotuksessa pienolankoja jotka tuli hankittua jo keväällä. Oli paljon helpompaa kuin pelkillä nuppineuloilla. Nyt kun keksisi huiville vielä käyttäjän. Vaikka kuinka huivista tykkään en vain pysty kaulalle sitä laittamaan kun kutittaa mokoma herkkää hipiää niin vietävästi.

Seuraava huivi jo puikoilla… Instassa sneakpeak tarjolla.

Rakennan kaarisillan taivaan halki. Sillä sillalla me kohdataan.

012-1pieni

Vahva tarve neuloa jotain kesäisempää, jotain muuta kuin villaa, poiki kaarisillan. Lankana Novitan Bambu, josta joskus olen tehnyt muutaman tiskirätin mutta en muuta. Tykkäsin langan neulomistuntumasta. Mukavan pehmoista villojen jälkeen.

002pieni

Olen jotenkin ainaoikein pintaa vierastanut. En nyt itseasiassa muista mitään kokonaista työtä koskaan ainaoikein neuloksena tehneenikään. Ehkä kaarisilta oli mulle muutoksen paikka tässä. Onhan se tosi nopeaa neulottavaa kun vaan oikeita silmukoita lykkää tulemaan liukuhihnalta. Ja raidottuu kauniisti. Kaarisillan jujuhan on lyhennetyin kerroksin aikaan saatu muoto ja nuo levenevät tässä tapauksessa mustat kiilat. Ohje on siitä mukava, että langan laadulla tai tiheydellä ei juuri ole merkitystä. Kokoon se toki vaikuttaa. Tälle huiville tuli mittaa pitkälle sivulle melkein 190 cm ja korkeutta vähän päälle 30 cm. Ja tämä tietysti pingottamatta.

070pieni

Tykkään myös valmiista huivista. Simppeli ja silti siinä on jujua. Mukava tuntu ja mulle sopivat värit. Ei täsät materiaalista tehtynä mikään juhlavin huivi, mutta arkikäyttöön tämä onkin tehty.

091pieni

Muutama harmittamaan jäänyt juttukin on. Tein huiviin virkkausaloituksen, joka itsessään oli loistava tapa aloittaa huivi pitkältä sivulta. Langassa oli kuitenkin harmillisesti solmu noin ketjusilmukan numero 230 kohdalla. Laiskana annoin vaan mennä, enkä alkanut purkamaan aloitusta. Kuten sanottu, arkihuivi ja omaan käyttöön. Ei se nyt niin paljon häiritse.

Ohjeessa suositeltiin kuljettamaan raitavärin lankaa mukana. Yritin alussa näin tehdäkkin, mutten tykännyt jäljestä. Lanka tuntui joko kiristävän tai näkyvän liikaa sekä oikealle, että nurjalle puolelle. Tämä varmasti osin johtuu bambu-puuvilla langan joustamattomuudesta. Päättelin siis raitalangat nurjalle puolelle ja päättely jäi vähän rumaksi, ja tietysti myös näkyviin osassa kuvia (kuten yllä). Mutta sekin saa nyt kelvata.

078pieni

Päällimmäinen fiilis on kuitenkin se, että tälläisen voisi tehdä toisenkin 🙂

Ohje: Kaarisilta by Tiina Kuu
Lanka: Novita Bambu musta ja vihreä. Bambu 50%, Puuvilla 50%,
Kulutus 119 g (noin 33g vihreää ja loppu mustaa)
Puikot 4mm pyöröt ja samankokoinen koukku alkuun.

Lisää kesäsitä puikoilla jo, ja taas pitkään marinoitua lankaa vuodelta 2009. Toivottavasti Malibu asettuu neulojaa miellyttävään muotoon!

Hyvin säilynyt Omppu

On se hyvä kun on ollut Ravelryssä jo neulomis harrastuksen alku aikoina. Projekteja päivitellessäni bongasin sieltä kesken jääneen huivin. Muistelin langan olleen miellyttävän pehmeää, jota tälläinen kutiavakin voisi varmasti käyttää ihoa vasten. Ei kun lankka/UFO laatikolle ja huivi hyppysiin.

Ja niinhän se oli kuin muistinkin. Schoeller+Stahl ja Elfin color akryyli (90%) ja mohair (10%) lankaa. Pehmoista, pörröistä ja värit miellytti edelleen silmää. Mallina huivissa on Mari Muinosen Omppu. Mukava, helpohko kaavio, jonka oppii ulkoa nopeasti. Käsiala oli vuosien saatossa ehkä hieman muuttunut, mutta ei häiritsevästi. Olihan huivi tosiaan ehtinyt marinoitumaan puoliksi tehtynä jo tammikuusta 2009 asti.

huivi1

Ohje: Omppu by Mari Muinonen
Lanka: Schoeller+Stahl ja Elfin color
Kulutus: 100 g
Puikot: 5 mm pyöröt

Kuvaustilanteessa ei kota löytynyt ikävä kyllä vihreää omenaa, joka olisi sopinut rekvisiitaksi paremmin. Langan värit tuovat tosiaan mieleen omenan. On kukkien valkoista ja rungon ruskeaa. Raikkaan vihreän omenan väriä ja lehtien himmeämpää, tummempaa ja hieman hopean hohtavaa vihreää.  Tykkään, tykkään, tykkään!

Revontulia etelästä pohjoiseen ja takaisin

P1030614

Ylläksen reissulle tarvitsin matkoille jotain mukavan simppeliä neulottavaa. Koska neulontauraltani uupui vielä merkintä revontulesta, nappasin sen puikolle pohjoisen reissun innoittamana. Hienointa tietysti olisi ollut, jos huivi olisi valmistunut jo pohjoisessa ja sen olisi saanut kuvattu aoikeiden revontulten kera. Mutta ei näkynyt reposia, ei valmistunut huivi, enkä ois kyllä saannu huivia siellä pingotettuakaan.

P1030613

Lankana huvissa on Porvoon TeeTee shopista ostamani Schoeller Daphne Lace. Keristä ei osannut päätellä värien vaihtumis tiheyttä, eikä sitä, että punainen olisi näin hallitseva väri. Mukavasti kuitenkin asettuivat raidat huiviin, vaikka loppua kohti melko kaposiksi kävivätkin. Osin tästä syystä en jatkanut huivia pidemmälle, vaikka lankaa olisi mainiosti riittänyt. Nyt huiviin meni vain vähän toisesta kerästä. Tosin melko pitkän pätkän joutui ottamaan välistä, että sai värit täsmäämään.

Revontulen mallineule on mukavan simppeli. En nyt tiedä innostunko kovin pian toista tekemään, mutta helppo ja näyttävä malli, jos pikaisesti pitää saada huivia tehtyä. Daphne Lace oli melko miellyttävä lanka neuloa, Etenkin lyhyemmillä kerroksilla väri vaihtuu kauniisti. Langan paksuus vaihtelee jonkin verran. Välillä ihan hirvitti kun tuntui menevän niin ohueksi, mutta tuntuu kuitenkin kestävän. Langan ohuudesta johtuen huivista tuli todella kevyt ja pingoitettuna ilmava. Kokoa ei nyt oikein kuvista näy, mutta huivi ei ole kovin suuri, riittävän pitkä kuitenkin jotta on helppo kietaista kaulalle.

P1030609

Ohje: Revontuli nettineulelehti Ullasta
Lanka: Schoeller Daphne Lace, väri 0006
Kulutus: 54 g
Puikot 4mm 80 cm pyöröt

Meadow Grass ”Alias” Alvari

461

Toukokuun alussa vuonna 2011 olin opintomatkalla Gotlannissa. Siellä hämmästelimme paikallisten ketojen karuutta, jonka piilossa lymysi mitä kauniimpia yksityiskohtia.

390

414  472

Kun valmistuvan huivin värit eivät yrittämälläkään tuoneet mieleen Niittynurmea nimesin huivin Alvariksi näiden karun kauniiden ketojen mukaan. Alvarit ovat siis kalkkivaikutteisia kallioketoja. Näitä esiintyy myös mm. Ahvenanmaalla, mutta Gotlannin Alvarit ovar erityisen lajirikkaita ja niillä kasvaa useita tälle alueelle erikoistuneita kasvilajeja. (Malttakaa, kyllä tässä päästään vielä siihen huiviinkin.)

497

Alvareilla laidunsi karjaa, jotka olivat hyvinkin kiinnostuneita kuvaavista ja kykkivistä kasveja tutkivista vierailijoista.629

Tässä vielä Stora Karlsön, Gotlannin lähistöllä sijaitsevan lintusaaren, ylängön katajaa kasvavaa ketoa. Tästä maisemasta voi löytää varhain keväällä todella hämmästyttävän kauniin …

706

kevätruusuleinikin.

Ja sitten huiviin!

007

Vihdoin keksin käyttöä kaapissa jo pitkään olleille Dropsin Alpaca langoille. Meadow Grass huivin ohje oli selkeä ja mukavan joutuisa neuloa. Alun tein liian tiukkaa, joten purin sen myöhemmin ja neuloin omalla sovelluksella väärin päin.

011

015

Ohje: Meadow Grass by Heidi Alander. Pitsiosion kaavio A toistettu 4 kertaa.
Lanka: Drops Alpaca, 100% Alpakan villaa.
Kulutus: ruskea (0403) n. 100g, punainen (3650) n. 40g
Puikot: 4mm 80cm pyöröt

Huppu niskaan ja menoks

006

Kun näin tämän mallin Novitan Kevät 2014 lehden kannessa tiesin heti haluavani oman. Ohje on Eveliina Pyykkösen käsialaa ja nyt kun huivi on valmis voin sanoa tykkääväni kovasti. Langaksi valikoitui Hileen sijaan Naava. Vaikka Naava onkin 60% akryylia niin hieman se kutittaa. Silti Hileen pieni bling bling ei oikein sopinut mun tyyliin.

012

Mallikerta oli helppo oppia ja neulomista nopeutti kun alun 20 sentin jälkeen aloin tekemään palmikot ilman apupuikkoa. Neuloessa saa kyllä olla tarkkana, että kääntää palmikot oikeaan suuntaa. Ei ollut kerta eikä kaksi kun joutui purkamaan ja tekemään palmikot uusiksi. Virheitä huiviin vielä jäikin kun ei kaikkia jaksanut korjata. Mutta onpahan työnjälki näkyvissä. Hapsut jätin huivista pois. Ainakin toistaiseksi. Aloitin juuri seuraava projektia Naavasta ja jos lankaa jää saatan hapsut lisätä jälkikäteen.

016

Ohje: Huppuhuivi by Eveliina Pyykkönen, Julkaistu Novita kevät 2014
Lanka: Novita Naava, väri 611
Kulutus: 470g
Puikot: 5,5 pyöröt (80cm)

Tämän neulomuksen jälkeen olen saanut valmiiksi töitä tänä vuonna enemmän kuin olen lankaa ostanut. Vaikka en varsinaisesti ole lankalaihikseen mukaan lähtenyt, yritän pitää kulutuksen vähintää ostomäärissä. Vanhoja varastoja oli sen verran, että edellisten ostosten jälkeen lakavaraston paino oli yli 11 kiloa. Ja tästä vielä puuttuu lankoja, jotka on hukkunut matkanvarrella.