Samooja

Kevään ja kesän värjäykset innostivat vihreillä sävyillään etsimään sopivaa villapaidan ohjetta. Omalle kullalle piti saada tehtyä paita. Useampia ohjeita selattuani päädyin Skeep-O-Hoy ohjeeseen joka Ulla nettineulelehden arkistoista löytyi.

Itse värjäämiäni 7 veljestä lankoja ei mitään väriä ollut lähellekään riittävää määrää. Itseasiassa kaiken kaikkiaan vihreäsävyisiä itsevärjäämiäni 7 veikkoja ei ollut riittävästi. Paidasta lähti sitten muotoutumaan oikea raitailoittelu. Hyvin hillityn vihreä sellainen. Kasvivärjättyjen lankojen lisäksi joukossa on kahta alkuperäisväristä 7 veikkaa, eli kaikkein tummin vihreä sekä tumma harmaa.

IMG_4421pieni

Värjätyt vihreät langat on suurimmalta osin erilaisia putkikasvi värjäyksiä. On koiranputkea, karhunputkea, putkisekoitusta jne… Lisäksi joukossa on ainakin rentukka värjäystä ja ruskea on lepänkävyillä värjättyä. Vaalemmissa vihreissä on melko montaa eri sävyä, joista kaikki eivät kuvissa erotu toisistaan. Raidotus on, kuten näkyy, täysin ilman säännönmukaisuutta tehty. Työssä oli yhtä aikaa käytössä kahdesta neljään eriväristä lankaa ja vaihtelin niitä melko päättömästi. Hihoista en edes haavaillut tekeväni samanlaisia. Olisi ollut toivoton homma niiden pienten lankanöttösten kanssa tasata määrät.

IMG_4426rpieni

Ohjeen mukaisesti paita tehtäisiin paloissa ja hihatkin tasona. Muokkasin ohjetta niin, että neuloin paidan pyörönä kainaloihin, sitten siitä etu ja takakappaleen. Hihat tein myös pyörönä kainaloihin. Hihat jatkuvat olkapäälle tulevalla satulalla. Sitten ompelin hihapyöriöiden ja kainalon saumat ja kiinnitin satulat etu- ja takakappaleeseen. Lopuksi otin puikoille odottelemaan jätetyt silmukat ja poimin muutamia lisää ja neuloin kauluksen.

IMG_4422pieni

Parannettavaa jäi hieman. Kaulus olisi saanut olla pidempi ja helmakin ehkä. Paitaa ei ole vielä kastellut, joten pituutta siihen saattaa toki saada lisää. Muuten paidasta tuli onnistunut. Värit toimii mielestäni hienosti. Hihojen palmikko tulee esiin riittävästi kirjavuudesta huolimatta. Yksiväriset satulat antavat ryhtiä.

Kuvat päästiin ottamaan täällä Ylläksellä ja paita olikin käyttäjänsä mukaan oikein lämmin kevättalven keleihin. Kuvausmiljöönä toimi Äkäsmyllyn vanha mylly.

IMG_4417pieni

Ohje: Skeep-O-Hoy modattuna Samoojaksi
Lanka: 7 veljestä kasvivärjätyt
Kulutus: 630 g (1260 m)
Puikot 3,5 mm 100 cm pyöröt

Fiilis: Melkosesti pääteltävää. Vihdoin valmis. Siitä tuli HYVÄ!

Mainokset

3 thoughts on “Samooja

  1. Päivitysilmoitus: Maaliskuun tilastot – Kurjenmarja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s