Joulukuun tilastot ja vuosi 2016 yhteenvetona

Joulukuussa langan kulutus ei ollut mitenkään hurja. Joululahjoiksi kun en neulonut kuin nuo kolmet sukat. Vuoden viimeisenä päivänä valmistui vielä yksi huivi ja sillä sain kuukauden tilaston näyttämään vähän kivemmalta 🙂

Lankatilastot Joulukuu

Valmiit työt  367 g

Silkpakka Cowl 80 g
Sukat koko 30 58 g
Sukat koko 34 66 g
Sukat koko 36  81 g
Lapsen sukat 39 g
Vauvan sukat x2 43 g

Ostettua ja saatua lankaa 350 g

Novita Nalle Taiga 100 g
Lamana Piura 150 g
qioia baby 100 g

Neulevuosi 2015 oli kyllä itselleni melko huikea. 39 valmista työtä ja kaikkiaan 6041 g neulottua lankaa. Tähän laskelmaanhan ei kuulu kuteesta virkatut matto ja kori. Hienointa tässä on, että valmistuneista töistä melko moni oli isompia töitä. Lisäksi käytin paljon ohuita lankoja. Lankaa tuli hankittuakin jopa 8670 g, mutta useampi kilo meni tästä värjäysharrastuksen aloittamiseen, ja nämä langat ovat jo osin tekeytymässä uusiksi töiksi.

Paitoja ja sen tapaisia valmistui mukavasti.

Paljon tein myös huiveja niin ohjeiden mukaan kuin omastakin päästä.

Pienempinä töinä valmistui sukkia ja yksi pipo ja muutamat käsiasiat (kaikki ei kuvissa).

Luonnonmateriaaleilla värjääminen oli blogissakin vahvasti esillä alkukesästä.

Kaiken muun ohessa tein itse ja isännän kanssa lankojenkäsittelyyn, neuleiden viimeisteluun ja kehräämiseen soveltuvia apuvälineitä… kehräämisen opettelu on tosin vielä alkutekijöissään. Kuvien karstat eli raasit on ostettu.

Oli siis melkoinen vuosi. Paljon hyviä muistoja ja samalla melko annos ikävää.

180

Toivotaan onnea ja inspiraatiota vuoteen 2016!

PS: Huomasithan 1-vuotisarvonnan edellisessä postauksessa 😉

 

3 ajatusta artikkelista “Joulukuun tilastot ja vuosi 2016 yhteenvetona

  1. Selasin blogiasi ja se on just`semmonen että löytyy tosi mielenkiintoisia neuleita ja muutakin juttua. Melkein täytyy luvata että liityn lukijoihin, paitsi että minusta on parin viimevuoden ajan tullut tosi laiska lukija ja kommentoija. Saman olen huomannut monessa muussa bloggaajassakin. Itselläni syy on tuo että aika menee fb:n kaikissa neuleryhmissä.

    Tykkää

Jätä kommentti seijap Peruuta vastaus