Elokuun tilastot ja Lilaa ja Limee

ELokuu oli ja meni vaiuhdikkaasti. Paljon mielestäni istuin puikot kädessä niin koti sohvalla kuin kylässä ja autossakin. Mutta valmiiksi ei ehtinyt kuin yksi huivi. Ja sen olikin ”pakko” ehtiä, sillä Lentävän Lapasen syyshuiviKALin ideana on, että elokuusta joulukuulle joka kuukausi tehdään alusta loppuun vähintään yksi huivi. Tästä huivista laittelen postauksen vielä erikseen, kunhan kuvat saan käsiteltyä.

Muutenkin tuli elokuussa puuhattua. Kävin Pukkilan Puikkopäivillä ensimmäistä kertaa. Ei jää viimeiseksi. Tunnelma oli oikein mukava, ohjelma mielenkiintoista ja ihanaa lankaa notkuvia pöytiä ja hyllyjä. Puikkojen kilinä ja ei niin tasainen puheensorina oli mukavaa kuunneltavaa. Puikkomaisteri esitteli uuden Sukkakirjansa ja pyytää muuten blogissaan palautetta kirjasta. Itse en vielä kirjaa ostanut, mutta selailin ja onhan siellä vaikka kuinka ihania kirjoneulemalleja! Anu Välitalo esitteli värioppia ja sen tiimoilta päästiinkin osallistumaan. Mä niin tykkään väreistä. Siis en ole mikään kirkkaiden värien ystävä vaan tykkään väreistä ylipäätään, värit on tärkeitä.

026

Kaiken kaikkiaan oli hyvä kokemus ja uusiksi otetaan varmasti. En muuten ostanut lankaa vaikka mieli teki!

Eli sitten ne Elokuun päätähuimaavat tilastot

Lankatilastot Elokuu

Valmiit työt  136 g

Elokuun Maaruska 136 g

Ostettua ja saatua lankaa 0 g

Sitten hyviä uutisia Nurmijärveläisille! Nurmijärven kirkonkylälle on avattu uusi ihana puoti Lila & Lime. Kävin avajaisia seuranneena päivänä kurkkimassa puodin tarjontaa. Askartelutarvikkeita, mattoja, kuppi kahvia ja tietysti lankaa! Valikoimaa on siis laidasta laitaan ja nyt taitaa kaupan olla jo mm. kynttilöitäkin. Tunnelma oli mukava ja puoti valoisa. Muutamien istumapaikkojen ansiosta puodissa voisi järjestää vaikka pienimuotoisen neulepiirin tai muun vastaavan, jos paikallisia innostuneita on.

268

Itselle tietysti tärkeintä on ne lankahyllyt. Nyt saa paikkakunnalta muutakin kuin marketin novitalankoja. Etenkin nämä kerät houkutteli, mutta en ostanut vielä. Palaan kyllä kaupoille. Kannattaa käydä paikalla ja antaa omistajalle vinkkejä valikoimasta jos jotain löytyy toivelistalta!

267

264

Kaikille ihanaa ja raikasta syksyä, joka viimein on saapumassa väreineen ja tuoksuineen!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s